Eduskuntavaalit 2007

Ennen Brysselin lähtöä minulta kysyttiin voisinko harkita ehdokkuuttani. Ollessani Brysselissä seurasin parlamentin työskentelyä. Pitkän pohdinnan ja harkinnan jälkeen tulin vakuuttuneeksi, että ryhdyn jälleen ehdokkaaksi puolueäänestykseen.

Katja Airaksinen foto Katja Airaksinen
www.katja-airaksinen.com
vaali@katja-airaksinen.com

perjantaina, helmikuuta 02, 2007

Kouvolan Työväenyhdistyksen vaalisoppa la 3.2

Kouvolan Työväenyhdistyksen ensimmäinen soppatykkitilaisuus järjestettiin Manskilla lauantaina kello 11.00 lähtien. Tilaisuudessa vieraili SAK:n Matti Viialainen. Tilaisuuteen osallistui minun lisäkseni kansanedustaja Sirpa Paatero,Valto Koski ja kansanedustajaehdokkaista Jukka Nyberg ja Harri Helminen.Soppaa teki hyvin kauppansa ja kun ilmakin suosi, niin mikä oli jakaen sdp:n materiaalia.Oli ihana talvipäivä josta nautti niin minä kuin sopan maistajat. Toivottavasti ilma suosii meitä jatkossakin.

Ministeri Huovinen, Lappeenranta ke 31.1

Kun kiertelin työpaikkoja vk 5 tiimoilta niin sattui oikein sopivasti, että Lappeenrannassa vieraili samaan aikaan myös liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen Iso-Kristiinassa. Otin pienen tauon kierroksestani ja osallistuin tapahtumaan jakamalla muutaman käyntikortin ja juttelemalla lappeenrantalaisten kanssa. Oli kiva jututtaa myös ministeriä. Tarkkaa vuotta en muista, mutta taisi olla 90-lukua kun näin hänet ensimmäisen kerran pitämässä puhetta SAK:laisessa nuorten tilaisuudessa Jyväskylässä. Sen jälkeen ei olla kohdattu. Pidin hänen puheestaan ja mietin silloin,että kuinka paljon täytyy opetella, että tulee noin hyväksi puhujaksi. Sain hänestä hyvän vaikutelman. Kerroin hänelle tämän ensitapaamisemme ja hän lausui, "että ei ole sitten turhaan mennyt toi tilaisuus nyt kun olet kansanedustajaehdokkaana". Susanna toivotti tsemppiä vaalityöhön ja sanoi, toivottavasti tavataan pian. Toivottavasti.

torstaina, helmikuuta 01, 2007

Pamin vk 5, 30.1.-1-2.

Pamin valtakunnallinen vk 5 käynnistyi Kotkassa tiistaina 31.1. Sen jälkeen odotti 1.2 Lappeenranta ja viimeisenä oma kaupunki Kouvola. Vk 5 tarkoituksena on mennä pamilaisille työpaikoille kertomaan liiton toiminnasta ja rekrytoimaan uusia jäseniä. Olen joka vuosi osallistunut pamin edustajiston jäsenenä näihin työpaikkakierroksiin ja en tehnyt poikkeusta nytkään. Uutena asiana oli, että osallistuin nyt myös Kotkan, Lappeenrannan kierroksiin.

Aamuisin joukko innokkaita pamilaisia kokoontuivat paikkakuntansa pamin toimistolle tutustumaan toisiinsa ja päättämään mihin työpaikkoihin mennään.
Päiväsaikaan kierrettiin kaupanalan työpaikkoja ja ravintola-alan työpaikkoja, mitkä olivat auki. Muuten ravintola-alan työpaikoissa vierailtiin iltaisin. Aloitin siis kierrokset aamulla 10.00 ja kello näytti lähes samaa illalla kun kierrokset oli tehty. Päivän aikaan tuli useampi työpaikka missä vierailin. Toimme terveisiä pamista ja pyysimme täyttämään tälle viikolle tehtyä kyselyä.Kyselyssä kyseltiin luottamusmiehen, työsuojeluvaltuutetun, yhdyshenkilön roolista työpaikoilla.
Kyselyssä oli myös tärkeä kohta, miksi on pamilainen tai miksi ei ole liittynyt pamiin. Useimmat jotka eivät heti liittyneet jäseniksi, halusivat lisätietoa ja sitä varten oli myös oma kohtansa täyttää yhteystietonsa. Kyselyn vastaaja sai pienen lahjan, heijastimen, mikä osoittautui erittäin suosituksi.

Onneksi useimmissa paikoissa oli järjestäytymisaste erittäin hyvä ja jos ei vielä ollut niin suosittelin liittymistä. Näiden kolmen päivän aikana sain yhteensä 12 jäsentä. Olen erittäin tyytyväinen tulokseeni. Jäsenhankinnan yhteydessä jaoin Pamin vaalitavoitteet ja muistutin myös tulevista ja tärkeistä vaaleista. On tärkeätä, että työntekijät äänestävät. Vierailustani jokaiselle pamilaiselle jäi myös sydämen muotoinen tuoksukynttilä. Oli erittäin mukavaa kiertää työpaikkoja ja tutustua uusiin ja tavata työntekijöitä, jotka tunnistivat minut edustajiston jäsenenä ja nyt Pamilaisena kansanedustajaehdokkaana. Työpaikkakierros antoi lisäpuhtia vaalityöhön. Kiitos pamilaiset kannustuksista.
Tutustukaa pamin vaalitavoitteisiin www.pam.fi

maanantaina, tammikuuta 29, 2007

SAK:n 100-vuotisjuhla seminaari ja risteily

la 27.1.07 SAK:n 100-vuotisjuhla
Aktiiviseminaari, luottamushenkilöiden työ muutoksen kourissa.

Helsingin Marina Congress Centerissä kokoontui suuri joukko ay-aktiiveja. Siellä olin myös minä. SAK:n 100-vuotisjuhlien kunniaksi oli järjestetty ay-aktiiveille seminaari ja seminaarin jälkeen siirryimme nauttimaan juhlaristeilystä.
Seminaarin avaussanat piti tietysti organisaatiomme puheenjohtaja Lauri Ihalainen.
Laurin puheenvuoron jälkeen oli erittäin hyvä luento-osuus teemana luottamushenkilö muutosten pyörteissä. Olimme saaneet alustajaksi Turun yliopiston sosiologian laitoksen professori Harri Melinin. Tätä inspiroivaa ja täyttä asiaa olevaa luentoa olisi voinut kuunnella pitempääkin. Pääpointtina oli, että työelämämme muuttuu ja niihin muutoksiin on osattava suhtautua ennakoivasti, tässä on ay-liikkeellä suuri haaste. Ay-liikkeellä on tunnistettu asema pohjoismaissa. Helin korosti myös nuoria jatkamaan tätä työtä. Edunvalvontatyössä ja sen kehittämisessä haasteena on uudet johtamiskäytännöt, tiedon kulun avoimuus. Luottamushenkilöiden oma osaaminen, ajan käyttö ja kuinka itse jaksaa tehdä tätä työtä. Luottamusmies on juristi, valmentaja, konsultti, psykologi ja sosiaalityöntekijä. Haasteena on yhdessä tekeminen, osallistuminen. Helin totesi, että valitettavasti työantaja ei ole oivaltanut kuinka paljon osaamista on luottamushenkilöillä ja harvemmin otetaan mukaan työyhteisön kehittämiseen. Työn organisoinnissa ja kehittämisessä työntekijä on paras asiantuntija.

Toisena tärkeänä aiheena käsiteltiin tietysti eduskuntavaaleja ja SAK:n vaalitavoitteita. SAK:n järjestöpäällikkö Reijo Paananen esitti myös puolueille kohdistettua kyselyä. Tutkimus osoitti, että aktiivinen työvoimapolitiikkaa kohtaan muut puolueet ovat hyvin myötämielisiä paitsi kokoomus. Solidaarisen palkkapolitiikan jatkamista kannatti vain sdp, vasemmisto ja vihreät.
Meillä on suuri työ saada nostaa palkansaajien äänestysaktiivisuutta. SAK:n kampanja aineisto tulee olemaan erittäin puhutteleva ja toivottavasti jokainen käyttää äänioikeuttaan.

Juhlaristeily

Seminaarin jälkeen oli aika siirtyä kohti Vikingin-terminaalia. Risteily alkoi SAKn tervetulotilaisuudella ja sen jälkeen oman liittoni, Pamin tilaisuudella. Laivalla vietin mukavaa aikaa muiden ay-aktiivien seurassa. Tapasin myös muita kansanedustajaehdokkaita ja voitte vaan arvata, että juttua riitti. Oli oikein mukava nähdä tuttuja ja tutustua uusiin ay-aktiiveihin.Matkan aikana sain myös hyviä vinkkejä vaalityöhöni. Oli varsin hienoa, että joukossa oli useita nuoria. Nämä nuoret jatkavat meidän työtämme. Millainen ay-liike on sadan vuoden päästä se jää vain arvuuttelun varaan.

Toivotan kaikille Ay-aktiiveille ja kansanedustajaehdokkaille tsemppiä tuleviin koitoksiin !

Maanantai 22.1 Työministeri Tarja Filatov

Voisi sanoa, että aloitin vaali kiertämisen ma 22.1. Osallistuin Työministeri Tarja Filatovin kierrokselle. Aloitin Anjalankoskelta K- Market Inkeroisen parkkialueelta 16.30. Ilma oli varsin viileä, joten makkara ja lämmin juoma maistui monelle. Oli hienoa tavata ihmisiä, jotka antoivat minulle hyviä eväitä ja toivottivat tsemppiä. Tarjan kanssa vaihdoin myös muutaman sanan. Olin viimeksi jutellut hänen kanssaan Geneve-koulussa, ILO:n kokouksessa Sveitsissä. Siellä hän piti meille suomalaisille puheenvuoron ja keskustelutilaisuuden nuorten aktivoimisesta työelämään.
Kello 17.15 loppui Tarjan aika Anjalankoskella ja suuntana oli Karhulan serviisi. Tilaisuus alkoi siellä 17.45. Paikalle oli mukavasti kerääntynyt porukkaa kuulemaan Tarjan tuomaa viestiä työelämä tilanteesta ja työelämään kohdistuvista muutoksista.
Karhulan tilaisuus oli onneksi sisätiloissa, joten pääsi sulattelemaan varpaansa. Karhulan serviisin jälkeen olikin vuorossa klo. 19.00 Hamina ja paikkana oli Haminan työväentalo. Yleisötilaisuuteen oli kokoontunut runsaasti väkeä, sali oli lähes täynnä. Tässä tilaisuudessa halusin olla "kuunteluoppilaana". En esittänyt kysymyksiä tai pitänyt puheenvuoroa. Halusin kuunnella, mitä sanottavaa osallistujilla oli. Lähes jokaisessa tilaisuudessa tuli ilmi yhteinen huoli työntekijän asemasta nykyisessä työelämässä, miten vaikutetaan, että vuokratyö ja pätkätyöt vähentyisi. Millä tavalla solidaarinen palkkapolitiikka toteutetaan ja mitä uusia keinoja löydämme millä tuemme työttömien ja nuorten aktivoimista työmarkkinoille. Yhä useampi nuori putoaa pelkästään toimentulon asiakkaiksi. Filatov vilautteli kunnille työllistämisvelvoitetta toimeentulotuella elävien nuorten auttamiseksi. Isona haasteena on myös työssä olevien kouluttamattomuus. Tarvitaan lisä ja uudelleenkoulutuksen tarvetta. Voisin kuunnella työministeriä vaikka kuinka pitkään, koska hän osaa tuoda asiat hyvin ihmisläheisesti esille. Kello kahdeksan jälkeen lähdin ajelemaan kohti Kouvolaa. Siinä se vierähti mukavissa merkeissä tämä maanantai.

Vaalikoneet ja mielipidekyselyt

Vaali aikaan kuuluu myös vaalikoneet ja erilaiset gallupit. Ja niitä on ollut ihan mukavasti. Kotisivuilleni tulen linkittämään kaikki vaalikonelinkit, jotta pääset helposti katsomaan mihin olen vastannut ja mitä. Joten voisi sanoa, että aika on mennyt oikein mukavasti vaalikonekysymyksiin vastaten. Hankalin vaalikone on mielestäni ollut mtv3 vaalikone, vaikea hahmottaa oikeaa kohtaa mihin pistäisi merkintänsä. Pidän enemmän selkeistä vaihtoehto valinnoista ja myös mahdollisuutta perustella asioita. Muutama vaalikone odottaa vielä vastauksiani, mutta vastaan ennen kuin ne avautuvat äänestäjille.
Lisäksi on olen kirjoittanut muutaman lehtijutun. On tullut myös vastattua eri järjestöjen, organisaatioiden mielipidekysymyksiin. On ollut erittäin ilahduttavaa huomata, että eri organisaatiot ja järjestöt lähestyvät kansanedustajaehdokkaita. Kysymykset ovat olleet hyvin erilaiset on kysytty mielipidettä susipolitiikasta, pakko ruotsin poistosta, vammaisten asemasta, työttömien asemasta jne. Yhteydenottoja on tullut myös eri järjestöjen tilaisuuksiin.

Vaalityön suunnittelu ei ole ollut helppoa

Vaalikauden avajaisten jälkeen on aika vierähtänyt oikein mukavasti nauttien joulurauhasta, juhlistaen uutta vuotta ja ennen kaikkea odottaen todellista vaalityön käynnistymistä. Näin ensikertalaiselle tämä kaikki on ollut niin uutta ja jännää, mutta onneksi apuna on tehokas vaalitukiryhmä mikä organisoi asioita kanssani. Useampi ilta on vierähtänyt tiimini kanssa pohtien, miettien nettisivujen päivityksiä, vaalirahoituksen keräämistä, vaalimainosten ulkoasua ja vaaliteemoja.

Vaalityön suunnitteluvaihe on ollut varsin vauhdikasta ja erittäin opettavaista aikaa. Hankalinta on tässä ollut miten onnistun organisoimaan oman päivätyöni, luottamustehtäväni ja kaikki vaalitapahtumat niin, että mikään osa ei kärsisi ja myös itselleni jäisi omaa aikaa ulkoiluun ja harrastuksiin.

Pohdittavaa on ollut myös vaaliteemojeni suhteen, miten saisin tärkeäksi kokemat asiat lyhyesti ja ytimekkäästi nostettua esille. Tavoitteeni on, että jokainen niin nuori kuin vanhempikin äänestäjä pitää löytää jotain itsellensä vaaliteemoistani. Haluan herättää ja ottaa kantaa jokapäiväisiin asioihin. Vaalilauseeksi syntyikin HYVINVOINTI EI KASVA PUUSSA - EIKÄ TURVALLISUUS SYNNY YKSIN.
Yhteisen hyvinvoinnin takia meidän kaikki täytyy tehdä työtä, ottaa vastuuta näin voimme elää turvallisesti ja hyvinvoivaa elämää.

Nettisivuilta löydät vaalikalenterini, missä tapahtumissa olen tavattavissa. Tulkaa rohkeasti mukaan tilaisuuksiin, maistamaan soppaa ja kertomaan mielipiteitänne.
Tukiryhmään voi myös liittyä kätevästi, nettisivun kohdassa liity tukiryhmään. Tai soittamalla vaalipäällikölleni Anne Tuomalle puh. 040 -5391135.Tulevia vaaleja en käy itse vaan tarvitsen teidän tukenne. Saavuttaakseen menestyksen tarvitsen talkoovoimia. Kiitos kaikesta jo annetuista palautteista ja lisää saa lähettää sähköpostini tai vieraskirjan välityksellä unohtamatta, että soittaakin saa puh. 040-589 2886.

Blogini suhteen yritän tehdä parannuksen, päivittää melko pian tapahtumien ja tilaisuuksien jälkeen. Tiedän kuinka kurjaa on mennä blogiin jos viimeinen tapahtuma merkintä on joulukuulta. Mutta valitettavasti vuorokaudessa ei ole kuin 24-tuntia ja jossain vaiheessa on vielä ehdittävä nukkua:)