Eduskuntavaalit 2007

Ennen Brysselin lähtöä minulta kysyttiin voisinko harkita ehdokkuuttani. Ollessani Brysselissä seurasin parlamentin työskentelyä. Pitkän pohdinnan ja harkinnan jälkeen tulin vakuuttuneeksi, että ryhdyn jälleen ehdokkaaksi puolueäänestykseen.

Katja Airaksinen foto Katja Airaksinen
www.katja-airaksinen.com
vaali@katja-airaksinen.com

tiistaina, maaliskuuta 13, 2007

LOPPUKIRI VAALITYÖSSÄ
Asuntoauto Haminassa ti 13.3.07

Tänään oli sitten vuorossa Hamina ja Haminan tori. Siellä olin tukijoukkoineen kello 10.00. Tori oli vielä silloin aika hiljainen, mutta vilkastu päivän mittaan. Oli oikein ihana päivä tehdä vaalityötä, aurinkoinen ilma ja mukavia ihmisiä ympärillä. Osa oli jo käynyt äänestämässä, mutta kuitenkin meni mukavasti vaalikortteja ja tarraheijastimia. Lisäksi käytiin hyviä keskusteluita terveydenhuollosta, elinkeinopolitiikasta, nuorten asemasta ja myös äänestämisen tärkeydestä.
Oli ikävää, että löytyi vielä ihmisiä, jotka sanoivat, että eivät aio edes äänestää. Yritin parhaani vakuuttaa, että kannattaa äänestää. Yksikin ääni on ratkaiseva. Kello 12.00 oli aika pakata tavarat kasaan ja ottaa suunta kohti Kouvolaa ja työpaikkaa. Työt eivät saa kärsiä vaalitöistä.